Kirjeitä keskeneräisyydestä

Kirjeitä keskeneräisyydestä


Kirje 1




Kaipuuni on ollut suuri. Se on ikään kuin laiva merellä, joka etsii satamaan. Turvanani on ollut majakanvalo. Mitä sitten kaipaan? Pysyvyyttä elämään, mutta miten elämä voisi olla pysyvää kun se virtaa joka hetki vuolaana kuin vesi. Se ei pysähdy. Kaikki solut minussa elävät, ja kuolevat. Minä uudistaudun, vaikka en sitä näe, kuule. Minussa syntyy joka päivä jotain uutta. Olen uuvuksissa. Kärsin siitä, etten pääse nauttimaan elämästä, en sen iloista, matkoista, retkistä. Olen ollut uuvuksissa jo niin pitkään, etten enää tunnista millainen olen ilman sitä. Se on taakkani, muttei ristini. Ristini on paljon suurempi. Löydänkö satamaan? Löydänkö perille. Ehkä olen jo perillä, mutta kaipuuni etsii yhä jotain. Laivani on satamassa, mutta sydämeni kaipaa vielä jotain. Ehkä se kaipaa rauhaa, joka on kuin iltanuotio. Hiljainen lato pellon reunalla, tai sininen taivas. Jos en olisi uupunut, matkustaisin enemmän. Näkisin maailmaa, sillä maailmalle minua kutsutaan. Tahtoisin nähdä tien, ja olla perillä määränpäässä. Ehkä pysähtyä välillä miettimään ja pohtimaan maailmaa. Sen tahtoisin tehdä, mutta voimani eivät riitä. Tiedän, että kaipaan myös satamaan, mutta kaipaan myös merelle. En tiedä etsinkö lohtua pienistä aalloista, jotka tuudittavat kuin lempeän neidon syli, vai taistelua myrskyistä, salamoista, ukkosesta, jotka herättävät aistini ja minut eloon. Mietin. Lähteäkö merelle. Vai viipyäkö vielä satamassa, odottamassa uutta aamunkoittoa. Siihen asti.


- Joonas



84 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki