Hukutko uuvuttaviin unelmiin?

Riittämätön unelmoija?

 

 



Pelottavaa elämässä ei ole menettää unelmiaan, vaan nähdä se mitä niiden alla on. Toisinaan unelmat kannattelevat meitä, keventävät arkea, ovat kuin vapputorilta ostettu ilmapallo pienen lapsen kädessä. Toisinaan ne ovat taas täynnä vaatimuksia ja velvoitteita. Usein tuota unelmalla täytteyä ilmapalloa kädessään pitää riittämättömyyttä tunteva ihminen.

Itsestään on terveellistä pitää huolta, mutta kun unelmista tulee uuvuttavia, on hyvä pysähtyä miettimään, voisiko ilmapallon päästää kädestään menemään.

Onni seuraavan kulman takan?

Sitä tahtoisi saavuttaa ne ajatukset, joiden päässä ajattelee onnen olevan. Päästä niihin kokemuksiin, jotka mieltää onnistuneen elämän mitaksi. Saatamme kohdata hetken iloa ja nautintoa saavuttaessamme unelmamme, kunnes tavoittelemme jo jotain uutta. Sellainen on ihmismielen ja maailman kaikkeuden luonne; olla liikkeessä ja jatkuvan muutoksen alaisena. Niinpä onnea on etsittävä todellisuudessa jostakin muualta, jos mielii saavuttaa sen ilman uuvuttavia ponnisteluja.

Sillä onneen ei tarvitse pyrkiä, se täytyy vain päästää luokseen.

Voiko maailman kiireessä pysähtyä?

Maailma luo valtavasti paineita ja vaikutteita mieleen. Niinpä jokainen on varmasti tuntenut puristavan tunteen rintakehällään, kun on käynyt mielessään läpi mitä kaikkea elämässä tulisi saavuttaa, tietää, taitaa tai vaikkapa omistaa. On matkoja, statuksia, vaatteita, ulkonäköä, asuntoja, ihmissuhteita ja toteutettavia töitä, puhumattakaan harrastuksista.

Mutta ehkä on olemassa toinenkin tapa elää. Eikä se ole askeettisuutta, vaan eräänlaista kykyä nähdä elämä itsessään sellaisena kuin se on. Silloin unelmiakaan ei tarvitse väkipakoin saavuttaa, ne toteutuvat itsestään. Tämän kokeminen vaatii kuitenkin pysähtymisen itsensä ja omien tunteiden äärelle.

On kuitenkin vaikeaa löytää itsensä, vielä vaikeampaa hyväksyä löytämänsä. Sillä usein emme pelkääkkään sitä mihin emme pysty, vaan sitä mihin oikeasti pystyisimme jos keräisimme voimia ja etenisimme oman tahtomme mukaisesti. Pysähtyminen vaatii kuitenkin luonteen lujuutta. Kun maailma huutaa eteenpäin ja kovempaa, harva tulee ajatelleeksi onko sydän enää mukana.

Sen sijaan, että arvostelee itseään oman elämänsä onnistumisen ja epäonnistumisien suhteen, olisi hyvä kysyä itseltään: Mistä vaatimukset syntyvät? Mistä unelmat ovat peräisin? Mitä oikeastaan itse tahtoo?

Kuka minä olen?

Kun näkee kerran päivänvalossa itsensä, ei tarvitse enää pelätä pimeällä. On hyvä istahtaa toisinaan alas itsensä kanssa, riisua päältä unelmat ja mielikuvat, jotka ovat täynnä vaatimuksia ja itseasetettuja tavoitteita. Hengähtää ja kuunnella kehoaan, joka ei enää tunnu musertuvan omin käsin harteille kasattujen vaatimusten alle. Vasta silloin voi arvioida todelliset kykynsä ja voimavaransa.

Unelmien tilalle voi löytää pysyvämmän onnen. Kun haikailu, toiveilu, unelmointi ja niiden vuoksi suorittaminen saa tilalle lempeämmän ja aisitillisemman otteen, jääkin yhtäkkiä aikaa tilaa myös ilolle ja juuri sille onnellisuudelle jota niin kovasti unelmillaan jahtasi.

Meillä on taipumusta vertailla, ihailla, samaistua ja jopa kadehtia. Se on inhimillistä, mutta enemmän inhimillisempää olisi se, että tuntisi itsensä paremmin kuin naapuritalon neliömetrit.
Kun sinällään eteenpäin vievät ihailun ja kateuden tunteet saavat meidät tavoittelemaan jotakin, käy usein niin että unohdamme oman hyvinvointimme. Mikä sinällään on absurdia; tavoitella hyvinvointia uhraamalla oma hyvinvointinsa.

Uhraamme valtavasti aikaa ja voimavarojamme siihen, miten olisimme enemmän. Kun me voisimme riisua itsestämme kaikki odotukset, paineet ja ylimääräiset velvoitteet vain ollaksemme vähemmän.

Kyky olla vähemmän, on lopulta enemmän.

Miten sitten kohdata itsensä? Olla tyytyväinen elämäänsä myös ilman unelmia?

Lopulta elämän suurimmat ilot ja hetket ovat ilmaisia. Ne on vain pysähdyttävä huomaamaan. Taianomaista niissä on myös se, että ne ovat kaikille yhteisiä. Niinpä kenenkään ei tarvitse kadehtia, tai kilpailla niistä: Milloin viimeksi olet ollut itsesi kanssa ilman ajatuksia. Tuntenut tuulen viehkaroivan iholla, istunut iltaa kuunnellen vain kaupungin tai maaseudun ohikiitävää vilinää tai katsonut, kun keväinen järvi kimaltaa. Ja kuitenkin samalla tuntenut, kuunnellut ja katsonut sisimpääsi.

Huomannut, että etkö kuitenkin unelmilla pyri juuri siihen, minkä ilman unelmia voit kuitenkin saavuttaa.

Sinulla ei ole siis hätää.
Niinpä voit jatkaa unelmointia,
ilman pelkoa niiden toteutumisesta.




Please reload

September 30, 2019

Please reload

Viimeisimmät blogit:

Sydän ja piikkilanka

September 30, 2019

1/10
Please reload

Kirjoittajan päivityksiä:
Seuraa: