Millaisen maailman sinä haluaisit?

10/20/2017

 


Herätyskello soi. Tunnen kehossani tutut tuntemukset ja tunteet. Joskus ne ovat läsnä jo heti aamusta. Eivätkä ne ole mieluisia. Ennen kuin nousen ylös, laitan käden vatsan päälle, hengitän muutaman kerran syvään ja hitaasti, niin että vapaudun niistä tunnetiloista, jotka yrittävät määrittää päivääni, käyttäytymistäni, sosiaalisia suhteitani ja minua itseäni.

Kuuntelen hetken hiljaisuutta. Sitten kuuntelen kehoani. Se ei lähde käyntiin ilman rytmiä. Yhdistän kännykän äänentoistolaitteeseen. Viritän tunnetilaani myönteisemmäksi tutuilla kappaleilla. Nousen istumaan sängynlaidalle. Olo on yhä hieman epävarma. Sammutan musiikin. Aloitan kiitollisuudella. Vien käden rintakehän päälle, vien samalla huomion sydämeen. Kiitän sitä, että lyö. Vien huomion hengitykseen. Kiitän, että hengittää. Vien huomion jäseniin. Kiitän, että liikkuvat.

Olo helpottuu.
Kiireen tuntu, hätä, huoli. Helpottuu.

Tulen läsnäolevaksi tälle hetkelle pelkästä kiitollisuudesta.
Ja siitä, että vapauduin totutusta tunnereaktioista, kahleistani, hengittämällä syvään.

Herkässä kehossa ja mielessä riittää aamusta iltaan työtä. On osattava säädellä mielen nousuja ja laskuja, on selvittävä konflikteista aiheutuneista voimakkaista tunteista, jotka tuntuvat siltä kuin törmäisi sillä hetkellä betoniseinään. On kasattava itsensä palasista kokonaisuudeksi, osattava olla aikuinen omien tunteiden kanssa. Se ei ole helppoa, sillä tunteiden säätelystä vastaavat aivojen alueet väsyvät kuormittumisen takia ensimmäisenä. Eikä se olisi sitä muutenkaan.

Käyn aamukahvilla. Olen lomalla ja minulla on siihen aikaa. Kaivan esille kännykän. Selaan puolen metrin verran mediaa. Uutisten mukaan maailma on sekasortoisessa tilassa. Huokaisen ja katson ulos kahvilan ikkunasta. Kaikki on ennallaan. Kuinka helposti mieli samaistuu syötteeseen, joka vetoaa turvattomuuden ja pelon primitiivisiin tunteisiin.

Ihmisten tunteita on helppo hallita, siten ihmistä on helppo hallita, jos ihminen ei ole tietoinen omista tunteistaan ja osaa käsitellä, sekä säädellä niitä.

Otan kahvikupin käteen. Tunnustelen sen lämpöä ja pahvista materiaalia. Aistin sen värin ja muodon. Samalla saan etäisyyttä kehoni tunteisiin ja mieleni ajatuksiin. Havaitsen miltä minusta tuntuu ja millaisia ajatuksia minulla on. Huomaan, kuinka ne vaikuttavat yleiseen olotilaani, pyrkimyksiini ja annan niiden olla reagoimatta niiden pyyntöihin.

Tulen lähemmäksi itseäni, sitä kuka olen.

Samaistuminen omiin tunteisiin ja ajatuksiin tekee ihmisestä sokean. Tunteet aktivoituvat tiedostimmepa niitä tai emme. Iso osa ihmistä ei tälläkään hetkellä ohjaa omaa käyttäytymistään vaan toimii tiedostamatta tunteiden ja ajatusten toimintayllykkeiden kautta. Niin saattaa mennä tunteja, viikkoja, päiviä jopa vuosia. Kunnes joku pysäyttää.

Niin kävi minullekin.

Seurauksia ja syitä hämmästellessä tajuaa, ettei toiminnassa ollut mitään järkeä. Ei niin, koska järki tulee kehiin vasta, kun tunteesta tulee tietoiseksi. Eikä aina silloinkaan.

On uskallettava nähdä oma erehtyväisyytensä, inhimillisyytensä. Kuoren alle.

Se tapahtuu, kun lakkaa pakenemasta itseään ja tunteitaan.

Nykypäivän moderni humanismi kunnioittaa jokaisen yksilön tunteita. Siihen ainakin politiikassa pyritään. Mutta sopua ei löydä yhdestä ainoasta syystä:
Kukaan ei osaa päättää kenen tunteet ovat ensisijalla. Omat vai toisten.
Minun vai hänen? Meidän vain heidän?

Tämän tajuan viimeistään silloin, kun käännän paikallisen sanomalehden viimeistä sivua. On rasismia, vihapuolueita, rikollisuutta, hulluja maailman johtajia ja näiden vastavoimia.

Jokaisella on oikeus puolustaa omia tunteitaan. Mutta entä kun tunteet ovat ristiriidassa keskenään.

Maailma, jossa jokaisen tunteita arvostettaisiin ja kunnioitettaisiin samalla tavalla on tiettyyn pisteeseen mahdollista.

Tuo piste on siinä kohtaa, missä ihmisen todellisuus ja kuvitteellinen todellisuus kohtaavat.
Se on rajapyykki, jossa ihmisen omat uskomukset tulevat kyseenalaistetuksi.
Ihmisen maailmakuva murtuu ja muodostuu näin ollen uudeksi. Näin käy kuitenkin harvoille, sillä ihmisellä on heikko kyky ja pieni tarve kyseenalaistaa omia uskomuksiaan kaiken aikaa. Yleisen hyödyn ja toiminnan näennäisen sujuvuuden kannalta voi olla miellyttävämpää mennä välillä niin sanotusti entiseen malliin.

Me elämme maailmassa, joka perustuu ihmisten kykyyn elää mielensisäisten asioiden varassa. Esimerkiksi rahalla, siis paperilla, jossa on hienoja kuvioita, ei ole todellisuudessa sen enempää arvoa kuin kivelläkään. Arvo määritellään ihmisten sopimuksissa (mielissä) ja siinä, että jokainen sitoutuu uskomaan siihen, että rahalla, siis paperilla on jotain arvoa.

Jos menet kyseenalaistamaan oman uskosi tänä päivänä rahaan, tulet kenties hämmästyneeksi: mitä, onhan rahalla varmasti arvoa, sainhan juuri kaupasta leipää.
Todellisuudessa tapahtuma perustuu vain siihen, että sinä ja kassahenkilö uskotte siihen, että antamallasi paperin palalla tai numerosarjalla on arvoa.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka ihmisen kyky uskoa kuvitteelliseen tulee subjektiiviseksi totuudeksi ja lopulta jaetuksi subjektiiviseksi totuudeksi. Sama koskee uskontoja, ideologioita ja politiikkaa.

Kun riittävän monelle ihmiselle kerrotaan asioiden olevan tietyllä tavalla tai he itse alkavat uskoa syystä tai toisesta näin olevan, heidän tunteensa ja ajatuksensa mukautuvat uskomaan tuohon asiaan niin, että he eivät erota sitä enää objektiivisesta todellisuudesta.

Tästä seuraa muutos käyttäytymiseen, ajatteluun ja jopa tunteisiin.

Miten tämä liittyy kipupisteeseen josta puhun?

Ja siihen, että istun kahvilan pöydässä lukemassa uutisia.

Kuten kaikki muutkin ihmiset, haluan elämääni rauhaa ja tasapainoa. Siihen me kaikki oletettavasti pyrimme. Hälyisä kahvila ei ole siihen paras paikka, mutta voin ainakin tutustua täällä siihen, mikä rauhaani häiritsee. Katsomalla ulos näkee sisäänsä.

Se ei suinkaan ole kahvilan melu, vaan symboliset uhkat; kuten epätasa-arvo, arvotta jättäminen, epäkunnioitus, väheksyntä, jne.

Nämä horjuttavat kunkin yksilön mielenterveydellistä ja kehollista tilaa enemmän kuin yksikään niin sanottu fyysinen, todellinen uhka. Melu aiheuttaa stressiä, mutta enemmän sitä aiheuttaa se, koetko olosi tässä maailmassa hyväksytyksi vai et.

Mitä ajan tällä takaa?

Meistä jokainen ihminen on vastuussa siitä, kuinka me itse voimme, mutta myös siitä kuinka toinen lähellämme voi.

Rakentaako omalla olemuksellaan ja teoillaan maailmaan lisää rauhaa, tasapainoa ja myötätuntoa. Vai rakentaako vihaa, eristäytymistä, katkeruutta ja epätasa-arvoa.

Lopulta kyse on siitä, että ihmiset kohdatessaan toisensa muodostavat yhteyden ja tulevat parhaimmillaan asioissa uskomustensa rajoille. Tuossa kipupisteessä on kaikki se mahdollisuus muuttaa maailmaa siihen suuntaan, missä rauhalle ja yhteiselolle on tilaa.
Näin on oltava, sillä kahdessasadassa vuodessa meitä on tullut maapallolle lisää 5 miljardia.

Kipupisteessä, uskomustensa rajoilla ihmisten ainoa tehtävä on tiedostaa omat tunteensa, niiden syyt ja taustat, sekä nähdä sama toisessa.

Me kaikki tunnemme, koemme, ainakin hengitämme.
Eikä se ole todellakaan useinmiten helppoa.

Liian usein pyrimme muuttamaan toisten uskomuksia kyseenalaistamatta omiamme. Liian usein reagoimme tunteella, alkukantaisella taistele-pakene-jähmetytilalla. Sen enempää ihmistä toisista eläimistä ylentämättä, pystymme kuitenkin parempaankin.

Jos ei tunne sisällään rauhaa, kiitollisuutta ja myötätuntoa, kuinka maailma voisi olla sellainen? Vasta sisimmästään käsin voi muuttaa maailmaa.

Jos vihaan vastaa vihalla, tulee synnyttäneeksi vain lisää vihaa, juuri sitä mitä vihaa.
Lopulta kyse on hyvin yksinkertaisista asioista, siitä kuinka jokainen ihminen tarvitsee ympärilleen tilaa, kuin myös läheisyyttä, ja kuinka jokainen ihminen voi tuntea olonsa uhatuksi.

Tätä henkistä, psyykkistä ja sosiaalista tilaa voi kuitenkin pyrkiä tietoisesti laajentamaan. Se on ainoa edellytys yhteiselolle, jossa symboliset arvot ovat yhä enemmän tärkeitä ja huomioonotettuja.

Lähden kahvilasta. Nousen autooni ja väännän rattia niin, että olen kohta kotona. Heittäydyn samalle sängylle, josta nousin aamulla. Pienin teoin, pienin askelin muutin oman päiväni kulkua.

Aloitin omasta hengityksestä.

Niin uskon maailman muuttuvan. Meistä jokainen on se muutos, jonka me tahdomme näkevän.

Kirjoittaja opettaa lapsille tunnetaitoja, tietoisuustaitoja ja sosiaalisia taitoja.


 

Please reload

September 30, 2019

Please reload

Viimeisimmät blogit:

Sydän ja piikkilanka

September 30, 2019

1/10
Please reload

Kirjoittajan päivityksiä:
Seuraa: